Neuvonta eri hankevaiheissa
Voit ottaa yhteyttä asiantuntijoihimme saadaksesi tarkempia tietoja yhteistyökumppaneistamme.
Suunnitteluvaihe
Hankkeen suunniteltuvaiheessa voimme tarjota suomalaisille yrityksille liikekumppanuustukea sekä hankeneuvontaa.
Suunnitteluvaiheessa liikekumppanuustukea voi hakea mm.
- liikekumppanin identifiointiin
- alustavaan hankeselvitykseen
- hankkeen markkinatutkimus- ja hankeselvitykseen
- liiketoimintasuunnitelman tekemiseen, sekä
- ympäristöarvioiden, –lupien, ja –sopimusten toteuttamiseen.
Finnpartnershipin asiantuntijat neuvovat mahdollisuuksien mukaan myös hankevalmistelun ja suunnitteluprosessin etenemisen kannalta tärkeissä kysymyksissä.
Toteutusvaihe
Hankkeen toteutusvaiheessa Finnpartnership voi laajan yhteistyöverkostonsa avulla auttaa esimerkiksi löytämään rahoittajia toteutuville hankkeille sekä neuvoa toteutuksen kannalta tärkeissä kysymyksissä.
Kehitysvaihe
Hankkeen kehitysvaiheessa voimme tarjota suomalaisille yrityksille liikekumppanuustukea sekä tietoa mahdollisista yhteistyötahoista.
Hankkeen kehitysvaiheessa liikekumppanuustukea voi hakea
- kehitysmaayrityksen henkilökunnan koulutukseen, ja
- asiantuntijoiden käyttämiseen liikekumppanuuteen perustuvan liiketoiminta-alueen kehittämiseksi.
Kehitysmaayrityksen henkilökunnan koulutuksen tavoitteena on nostaa henkilökunnan ammatillista pätevyyttä. Olemassa olevan hankkeen kehittäminen voi vaatia asiantuntijoiden käyttöä muissakin tehtävissä kuin koulutuksessa, jolloin tällaiset tehtävät voidaan sisällyttää hankkeeseen.